perjantai 21. heinäkuuta 2017

Isoäidinunikko ja lamppuliini

Ostin parisen vuotta sitten isoäidinunikon. Istuttaessa kuitenkin huomasin sen olevankin isoidänunikko. Kerrankos jos toisenkin tulee näitä väärinluetuksi  ja tämäkin kukkanen jäi sitten elämään tuolla väärinluetulla nimellään :) Siirsin kukan vastoin ohjetta vielä toiseen penkkiinkin ja viime kesän näytti siltä, että olisikohan kuitenkin pitänyt uskoa ohjetta, että kukka ei kestä siirtämistä... Tänä kesänä kaikki olikin onneksi toisin ja isoäidin syvän punaisia kukkia äimisteltiin oikein porukalla. Jättimäiset kukat puski penkistä toinen toisensa perään ja maljakossakin niistä saatiin nauttia pitkä tovi. Aika mahtava kukka!

Kirpparilla kävi myös hauska onnenkantamoinen. Löysin yli kymmenen vuotta sitten ostamaani lampun lasihelmikoristeiseen pantaan pienen vaaleanpunaisenn lampun kupusen. Ja sainpa hauskan pikku valaisimen ♥ Jännittävää, että näistä pitkänkin aikavälin löydöistä voi joskus saada yhdistelemällä kivojakin juttuja. Ilmiselvästi odottelevat joskus toisiaan:)








24 kommenttia:

  1. Suloinen lamppu!
    Kylläpä isoäidinunikko-nimi sopii mainiosti tuolle kukalle, joka on kuin onkin perinnekasvi ja monelta isoäidin pihalta siirretty tuleville sukupolville. Ihanat hehkuvat kukat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sepä on todellakin sitten sopiva nimi;) On kyllä kaunis ja mahtavan sävyinen kukka. Kiva, että sain sen siirtelystä huolimatta lähtemään kasvuun.

      Poista
  2. Ihanan romanttisen lampun sait :) Unikot on kauniita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lamppu on kyllä tosiaankin romanttisen söpö;) Ja kyllä, unikot on kyllä kauniita!

      Poista
  3. Romanttinen lamppukaunotar. Ja upeat unikonkukat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä mukava, että sain toimivan lampun näistä kahdesta löydöstä;) Suloinen se on kuin mikä!

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos Ritva, unikot on kyllä niin kauniita. Onneksi sain tästä unikosta nyt kesien uuden ilon aiheen. Kukat on kyllä parhautta kesässä;)

      Poista
  5. Todella kaunis ja hehkuvan punainen unikko. Lamppu on myös hieno.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän kukan sävy on kyllä kerrassaan häkellyttävän syvän punainen. Hyvin intensiivinen väri! Ja kiitos, lamppu on tosi mieleinen;)

      Poista
  6. Upeat unikot ja niin hieno väri. Minä pidän kovasti unikoista. Ja lampusta tuli oikein kaunis. - Mukavaa sunnuntain jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unikot on kyllä kauniita kukkia, kuin keijun mekkoja;) Kiitos Sinulle samoin hyvää sunnuntain jatkoa ja alkavaa viikkoa.

      Poista
  7. Mahtavia unikoita!! Ihana toi nimierehdys :) Kiva nimi unikoille. Ja hyvä tuuri kävi lampun kanssa. Hyvää kannattaa odottaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tuntui nähtävästi sopivammalta nimeltä;) Kivan lampun sain mukavan sopivalla tuurilla;) Aina ne toisensa löytävät, yksinäiset löydöt!

      Poista
  8. Upeita nuo unikot ja voi miten kaunis lampusta tuli♥ Mukavaa kesänjatkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä unikot on upeita kaunottaria;) Lampusta tuli sellainen mukavasti omanlainen. Ihanaa kesänjatkoa myös Sinulle. Sieltä pitäisi olla vielä lämmintäkin tulossa!!

      Poista
  9. Mun piti oikein moneen kertaan lukea nimet ennenkuin huomasin niissä mitään eroa :D. Että ei ihme, jos meni äiti ja itä sekaisin. Eikähän se oo niin justiinsa. Kaunis kukka on pääasia :).

    Olen tämän tuhannen kertaa ennenkin sanonut, mutta olet kyllä melkoinen velho tekemään kirppislöytöjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minunkin piti lukea monta kertaa, että menikö se nyt oikein;) Jotenkin hyvin vaikeasti hahmotettava sana. Mutta ei sillä kai sitten tosiaan ole väliä, kaunis kukka, kuin mikä! Ja nimikin sopii paremmin tuollaisenaan;)
      Ja kiitos, löytöjä tulee silloin tällöin;) En oikeastaan ota nykyisin ihan mitä vaan ja aika harvakeltaankin on tullut käytyä etsiskelemässä. Mutta sitten hyvinkin harvoista ja pienistäkin löydyistä osaa olla iloinen!! Tosi mukavaa kesänjatkoa Sinulle. Sieltä on ihan mukavia lämpimiä tulossa!!

      Poista
  10. kauniita unikkoja, vanhat pullot ja purkit maljakkoina ovat niin ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kanssasi samaa mieltä, vanhat purkit ja pullot on parhaita kukkamaljakoita!!

      Poista
  11. Upeat kukat! Lamppu on aivan mielettömän kaunis!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mia! Olen tosi iloinen tästä omanlaisesta lampusta. Mukava, kun kauan odotellut löytö odottaa hyvinkin pitkään pariaan ja sitten se lopulta löytyy! Ja myönnän, että joskus harkitsin tuon koristepannan kiertoonlaittamistakin. Mutta onneksi tykkäsin siitä liikaa ja uskoin lampunkin löytämiseen;)

      Poista
  12. Lamppu on ihana! Ja nuo unikot - yksi lempikukistani 💛

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Unikot on kyllä aina ihania. Se on myös yksi minun lempikukistani ♥

      Poista

Kiitos Sinulle vierailusta ja kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Äkkiä Peppi päästi parkaisun.

- Ai, enpä ole koskaan nähnyt mokomaa,

hän huusi nostaen vanhan ruostuneen peltitölkin ruohikosta.

- Millainen saalis, millainen loistosaalis.

Tölkkejä ei koskaan ole liikaa.

Tommi katseli epäilevästi tölkkiä ja sanoi:

- Mitä sinä tuolla teet?

- Oi, vaikka mitä, sanoi Peppi.

- Siihen voi panna esimerkiksi leivoksia.

Silloin siitä tulee sellainen mukava Leivostölkki.

Tai siihen voi olla panematta leivoksia.

Silloin siitä tulee Tölkki Ilman Leivoksia.

Se ei ole ihan yhtä mukava, mutta hyvä sekin.



Peppi Pitkätossun tarina