perjantai 30. elokuuta 2013

Kympin pöytä

Kesällä on aina mukavia, leppoisia rompetapahtumia. Vaikkei mitään kummallisempaa ole haussa, ei koskaan voi tietää, mitä löytyy, joten tapahtumiin on mentävä, penkomaan ja tutkimaan;)
Pieniä, yksijalkaisia pöytiä olen katsellut sillä silmällä, jo tovin, josko oikeanlainen vastaan tulisi. Rompetapahtumasta se sitten löytyi, vieläpä edullisesti. Tuttu myyjä, pöytälevyn liimaukset irronneet, reilu peli, hintaa kymppi. Olen tarkka, että muodot miellyttää ja tässä kaunottaressa kurvit oli kohdallaan. Maalisävyäkään ei tarvitse miettiä, pöydän alkuperäinen musta sävy passaa hyvin! Puristimetkin jo irroitettu, liima pitää ja pöytä käytössä.





sunnuntai 18. elokuuta 2013

Iloisia värejä

Hommasin räsymaton tilalle iloisenvärisen ison muovimaton kuistille. Kurakengillä on sääli talloa räsymatolla. Majesteetilliset kuviot ja vieläkin iloisemman värinen iso lyhty piristää sadesäästä kulkua kuistin kautta sisätiloihin. Minusta tuo lyhty on niin herkku, oikea karkki! Olkoon harmaa sää!!


sunnuntai 11. elokuuta 2013

Nytkö ne jo menee?

Kuuntelin eilen, pitkin iltaa yltyviä kurkien huutoja. Kuulosti aivan siltä, kun ne kokoaisivat joukkojaan. Hetken jo epäilin, niiden valmistelevan lähtöään..., ihmettelin vain, miksi näin aikaisin? Aikaahan on vielä kyllin. Sadekelitkö suututti ja herätti kaipuun kaukaisiin maihin. Aamulla varhain töräyttelyt taas alkoivat, kunnes vaimenivat...aloin jo tosissaan suremaan niiden poislähtöä. Yks kaks ääni palasi ja kuului todella, kovin läheltä. Sinkosin sängystä, huiskin vaatteita, ja villatakki kourassa ryntäsin ulos, tähystämään taivaalle. Nytkö ne jo menee, ei kai vielä, pakko nähdä... Taivas oli tyhjä, mutta kun laskin hieman pettyneenä katseeni alemmas, tepastelikin upea, kookas ilmestys silmieni edessä pellolla. Asteli ja katseli, nokkaisi välistä maata ja päästi ilmoille voimakkaan, upean huutonsa tuon tuosta...

Olin minä onnellinen, siinä pellon laidalla, tihkusateessa, villasukat rutussa, villatakki nurinpäin päällä.. Katselin ja ihailin. Eikä ollut kameraa, mutta mieli hyvä;)

Kuvassa siskon tuomat ja tekemät origamijoutsenet. Ihanat, nekin;)

sunnuntai 4. elokuuta 2013

Luulasia ja suklaisia kosmoskukkia

Tervehdys pitkästä aikaa;) Vielä on kesää jäljellä, vielä lisää kauniita päiviä!!

Kesähittini on luulasiset astiat. Harvat kirppisreissut on poikineet pari kaunotarta. Ennen olen marssinut sujuvasti näiden ohi, mutta aika ja mieltymykset näemmä muuttuu....

Tänä kesänä tummat värit kukissa kiehtoo. Tumma suklaakosmos pienine kukkineen, pitkän pitkissä hennoissa varsissaan sulostuttaa vielä elokuisia aurinkopäiviä. Ihana väri!

Tervetuloa uusille lukijoille ja Lauralle suuri kiitos haasteesta! Mukavaa elokuuta kaikille;)
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Äkkiä Peppi päästi parkaisun.

- Ai, enpä ole koskaan nähnyt mokomaa,

hän huusi nostaen vanhan ruostuneen peltitölkin ruohikosta.

- Millainen saalis, millainen loistosaalis.

Tölkkejä ei koskaan ole liikaa.

Tommi katseli epäilevästi tölkkiä ja sanoi:

- Mitä sinä tuolla teet?

- Oi, vaikka mitä, sanoi Peppi.

- Siihen voi panna esimerkiksi leivoksia.

Silloin siitä tulee sellainen mukava Leivostölkki.

Tai siihen voi olla panematta leivoksia.

Silloin siitä tulee Tölkki Ilman Leivoksia.

Se ei ole ihan yhtä mukava, mutta hyvä sekin.



Peppi Pitkätossun tarina