keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Tuk Tuk...

Niin se näemmä aikuistakin ihmistä leikittää sen verran, ettei tämmöisen ohi voi vaan kävellä.... Vaan toisaalta kai se on hyvä, ettei niin vakavana kulje :) Osteletteko tekin leluja vielä?

tiistai 22. maaliskuuta 2011

Vanhat taulut

Pidän paljon vanhoista tauluista, niiden tunnelmasta ja ajankuvasta. Pikkutauluja minulla on useita, säilössä kaapin kätkössä odottamassa loppusijoituspaikkaansa. Tässä kuitenkin seinältä minulle ehkä rakkain taulu, sisarukset halaamassa toisiaan. Taulun takana olevan omistuskirjoituksen mukaan taulu on luovutettu saajalleen Jouluna 1919. Taulun lasi on rikki, mutta se kertoo minusta vain ajan kertomaa tarinaa... Äärettömän mielenkiintoisia ovat juuri taulut, joissa on nämä ajalleen tyypilliset omistuskirjoitukset.

Alemmassa kuvassa viime viikkoinen löytö kolmella eurolla. Vanha taulu on yksinkertainen ja ajatukseltaan viisas elämänohje.

torstai 17. maaliskuuta 2011

Yksinäisen kannen uusi elämä

Kohtasin tänään kirpparilla yksinäisen soppaskoolin kannen. Ihastuin oitis kannen kauneuteen, mutta varsinaisen astian puuttuessa laskin kannen jo käsistäni. Mielessäni harmittelin, että onkin särkynyt noin kauniilta kannelta astia. Sitten sainkin idean. Onhan minulla erinäisiä Arabian vanhoja valkeita kulhoja,  kannettomia sellaisia... Miksei tätä voisikin käyttää sellaiseen. Ja hyvinhän se kanneksi kulholle sitten sopikin.

Eli ei kun kauniit vanhat soppaskoolien kannet talteen kirpparilta, jos edullisesti saa. Näitähän voi yhdistellä mihin vaan sopivaan astiaan. Ja eihän sitä koskaan tiedä, jos vaikka yksinäiseen kanteen kuuluva soppaskoolikin joskus vastaan tulee.... sehän olisikin sitten vaan ja ainoastaan huippujuttu!


lauantai 12. maaliskuuta 2011

Waihettelevaista säätä

Muutaman kerran uudelleen jouduin kirpputorilla vilkaisemaan, mitä tässä pienessä, vanhassa ilmapuntarissa luvattiin. Todellakin, Waihettelevaista se lupaa!

Näiden ilmapuntareiden on täytynyt olla todella tarpeellisia kapistuksia ennen muinoin. Monen elanto on ollut riippuvainen säistä. Tämä yksilö voisi olla matkamalli, tässä kun on pikkujalat, kuten herätyskelloissa.
Tuleepa taas mieleen ero tähän meidän aikaan. Ei ollut ennen meteorologeja säitä selvivttämässä monta kertaa päivässä. Turuilla ja toreilla on varmaan vakiopuheenaiheena aina ollut, minkälaista säätä kenenkin ilmapuntari on luvannut? Ja varmasti on jollakin ollut se paras ja tarkin ilmapuntari, joka ei ole erehtynyt koskaan ja joka on muistettu aina puheissa mainita :)

Tätä tulee nyt ihan hauskuuttaan seurattua päivittäin. Ja vaikka puntari vanha onkin, viisari liikkuu, eikä vaan jökötä paikallaan....



tiistai 8. maaliskuuta 2011

Taivaan sini - Kesän väri

Huomasin, että talven selkä on ihan oikeasti taittunut. Sininen väri on pikkuhiljaa, vaistomaisesti hiipinyt sinne tänne. Tuleekohan se omiin väreihin aina sinisen taivaan mukana?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Äkkiä Peppi päästi parkaisun.

- Ai, enpä ole koskaan nähnyt mokomaa,

hän huusi nostaen vanhan ruostuneen peltitölkin ruohikosta.

- Millainen saalis, millainen loistosaalis.

Tölkkejä ei koskaan ole liikaa.

Tommi katseli epäilevästi tölkkiä ja sanoi:

- Mitä sinä tuolla teet?

- Oi, vaikka mitä, sanoi Peppi.

- Siihen voi panna esimerkiksi leivoksia.

Silloin siitä tulee sellainen mukava Leivostölkki.

Tai siihen voi olla panematta leivoksia.

Silloin siitä tulee Tölkki Ilman Leivoksia.

Se ei ole ihan yhtä mukava, mutta hyvä sekin.



Peppi Pitkätossun tarina