keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Tohtorilta valaisin

Olen pitkään metsästänyt tätä lamppua ja nyt sen löysin, aina niin ihanasta liikkeestä My Country Home. Ja voi että minä tästä pidän ja kovasti! Valaisin on House Doctorin.



sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Tonttu

Tarpominen lumisissa maalaismaisemissa sai joulumieltä sen verran kohoilemaan, että piti alkaa  kaapin perukoilta tarkistelemaan, mitä vanhalle tonttu-herralle kuuluu? Sieltähän se iloisesti tervehti vuoden hyvin levättyään!

Mailegin nisseistä pidän todella paljon, mutta tämä tonttu-herra lukeutuu iältään jo melkein aarteeksi. Vai mitenkähän kauan siitä on, kun tontut täytettiin oljilla?


keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Valaistu kanakoppi

No, ei nyt ihan kanakoppi sentään, mutta sen tämä nimekseen heti sai. Tarttui mukaan viime viikolla kirpparilta, hintaan 5 euroa. En saa selvää, onko vanha vai uusvanha, mutta suloinen on  ja rosoinen on. Jouluvalot menivät sinne kuin kotiinsa!

sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Löytöretkeilyä siellä täällä

Edellisessä postauksessani esittelemäni vinkeät pikku varjostimet herättivät mielenkiintoa. Lomaillessa poikkesin pienessä sisustuspuodissa, KatinKaassa. Puoti on Kuopiossa ja tämä mukava valosarja löytyi sieltä. HUVIlassa kommentoi myös hyvän idean, tehdä vastaavanlaiset itse!!

Lomaillessa kävin myös toisessa  sisustusliikkeessä nimeltään H&B HOME. Ihana liike, kauniita tavaroita laajat valikoimat kahdessa kerroksessa. Liike on Joensuussa. Mukaan lähti melkein heti ovenaukaisulla Mailegin isompi possu, pienemmmälle kaveriksi :)

Mutta mieleisin löytöretkeilykohde oli Antiikkiliike Romuritari. Ihanaihanaihana-paikka!! Tonkisin ja tutkiskelisin huoneesta toiseen olevia vanhoja kalusteita, astioita ja koulutauluja ym. loputtomiin... Ainoa harmi oli, että valtaosassa kalusteita oli jo varattu tai myyty lappu. Nettikauppa laajentaa kysyntää ja paljon.

Mukaan minulle ei ritarista lähtenyt kuin yksi kaunis tyynyliina, mutta kuten tavallista, vanhojen tavaroiden kaupoissa on aina jotain, joka alkaa jälkikäteen vielä mieltä kaihertamaan. Ja kun tarpeeksi kaihertaa, pitää alkaa ottamaan uudelleen yhteyttä....mutta siitä ehkä sitten joskus tuonnempana....

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Äkkiä Peppi päästi parkaisun.

- Ai, enpä ole koskaan nähnyt mokomaa,

hän huusi nostaen vanhan ruostuneen peltitölkin ruohikosta.

- Millainen saalis, millainen loistosaalis.

Tölkkejä ei koskaan ole liikaa.

Tommi katseli epäilevästi tölkkiä ja sanoi:

- Mitä sinä tuolla teet?

- Oi, vaikka mitä, sanoi Peppi.

- Siihen voi panna esimerkiksi leivoksia.

Silloin siitä tulee sellainen mukava Leivostölkki.

Tai siihen voi olla panematta leivoksia.

Silloin siitä tulee Tölkki Ilman Leivoksia.

Se ei ole ihan yhtä mukava, mutta hyvä sekin.



Peppi Pitkätossun tarina