sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Kätevä koriste

Eräällä myyjällä oli kaikenlaista kivaa pöydät pullollaan. Huomasin kaiken tavaramäärän seasta vain pienen, vanhan piironginlaatikon, joka ei ollut edes myytävänä, vaan rekvisiittana. Myyjä oli valmis kaupoille. Siinä sitten seisoin, piironginlaatikon ostaneena ja mietin, mihinkä tätä käyttäisin? Hetken pohdiskelun jälkeen, oli eripari lusikoitten ja haarukoitten säilytysongelmalle löytynyt omanlaisensa kätevä ratkaisu.

lauantai 18. syyskuuta 2010

Vanhaa Arabiaa

Kuluneella viikolla törmäsin yläkuvan viehättävään vanhaan Arabian kastikekaatimeen. Kiersin ja kaarsin ja palasin, enkä voinut vastustaa. Niin herkkää ja yksinkertaista kauneutta!

Alemmassa kuvassa Rörstrandin vanha liemikulho.

lauantai 11. syyskuuta 2010

Valloittava vanha vaaka

Kun vanhoista esineistä pitää, on joskus se, miksi niistä pitää, hieman käsittämätöntä... Tämä vanha, kulunut vaaka vain oli.... ja hurmasi. Ihan vaan olemassaolollaan, kuluneella kauneudellaan. Ja tämän vaa'an 'juttu' oli juuri se kuluneisuus, josta näkyy mennyt aika ja askareet!




sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Nostalgiset Opetustaulut

Pidän yhtenä tunnelmallisimpina entisajan kuvaajina vanhoja opetustauluja. Ne huokuvat jo sävyiltään, aiheiltaan ja tyyliltään ajan kertomaa tarinaa. Yksikin opetustaulu seinällä luo ympärilleen menneen ajan tunnelmaa.

Meilläpäin näitä ei juuri ole liikenteessä eli olen tosi onnellinen, että olen nämäkin löytänyt. Kallein näistä on maksanut 18 euroa ja sekin minusta on jo hyvä juttu. Pyytävät näistä ainakin netissä aikamoisia! Opetustaulut kuuluvat minulla tuohon kategoriaan  'Kirppareiden Kestotähdet' eli näitä etsitään herkällä vainulla aina!!

Wikipedia kertoo, että Opetustaulut tulivat Suomessa yleiseen käyttöön kansakoulun myötä 1800-luvun lopulla ja laajimmat sarjat valmisti Kansanopettajain Osakeyhtiö Valistus. Minun kolme opetustaulua ovat tuon Valistuksen Eläintieteellise kuvaston tauluja ja pari E. Korsmon kasvitieteellistä tauluja.

Laitan tähän mielenkiintoisen linkin Jyväskylän yliopiston museon kulttuurihistoriallisen osaston sivuille. Sieltä löytyy tietoa opetustauluista. Kuvia ja historiaa sivun -kuvista pääsee molemmista mielenkiintoiselle tutkimusmatkalle.
 
 
 
 
 
 
 
 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Äkkiä Peppi päästi parkaisun.

- Ai, enpä ole koskaan nähnyt mokomaa,

hän huusi nostaen vanhan ruostuneen peltitölkin ruohikosta.

- Millainen saalis, millainen loistosaalis.

Tölkkejä ei koskaan ole liikaa.

Tommi katseli epäilevästi tölkkiä ja sanoi:

- Mitä sinä tuolla teet?

- Oi, vaikka mitä, sanoi Peppi.

- Siihen voi panna esimerkiksi leivoksia.

Silloin siitä tulee sellainen mukava Leivostölkki.

Tai siihen voi olla panematta leivoksia.

Silloin siitä tulee Tölkki Ilman Leivoksia.

Se ei ole ihan yhtä mukava, mutta hyvä sekin.



Peppi Pitkätossun tarina