Iloja

Keksin parhaan raikastimen lavuaarin reunalle ja iloitsen siitä, että vanha ovi sai valkoista maalia pintaansa.
Kesää, lämpöä ja tekemistä fiiliksen mukaan...
Löytämässäni pikkukipossa tepastelevat kurjet. Hyvitys sille, että onnistun aina kuvatessani, säikyttämään ne matkoihinsa...
Vietetään mukava kesä!

Kuistia

Ilma on täynnä niin paljon lintujen sirkutusta, että ovet pitää avata jo sepposen selälleen...

Auringonpaisteen innoittamana siivosin ja laitoin kuistia. Kiikutinpa sinne vanhan ompelukoneenkin;) Sopiva koriste, kun pöydän jalkakin on jostain vanhasta ompelukoneesta. Pöytälevynä on vanha ovi.
Mukavia kevätpäiviä ja kauniita pääsiäispyhiä!

 

Vitriinissä

Järjestelin tänään pikkukaappia  kuntoon. Pienellä vaivalla iso uudistus;) Aarteistossani ei ole juuri suurensuurtaa, mutta minulle mieleistä ja mukavaa;)

Keskihyllyllä on kuitenkin arvokkain aarteeni, jonka olen saanut lahjaksi. Sota-ajan Lotta-nukke. 

Silloin kun tämän nuken sain, ajattelin, voiko kukaan toiselle kauniimpaa lahjaa antaa, kuin oman lapsuusajan, sota-aikana saadun, nukkensa? Ainakin minusta tuntui silloin, että olen liikutuksesta sanaton.

Pikku-Lotalle ja ystäville, on etsinnässä oma ja viihtyisä vitriini;)

Päiväkirjamerkintöjä 29. maaliskuuta

Näin tänään syöntipaikalle tiiraillessani terhakkaan viherpeipon ja sinihattuisen peipon. Muuttolintuja saapuu nyt!
Näin myös vilaukselta touhukkaan mustarastaan ja kuulin sen laulavan. Kesän kaunein laulaja on palannut pihapiiriin. Suuri riemunaihe!
Pihapuihin laitettiin pari uutukaista lintupönttöä. Alle viisi minuuttia ja paikalle pörhälsi sinitiaispariskunta. Kaula pitkällä jo kurkittiin pönttöön sisään!
Halusin välttämättä seinälle tänään Oma koti kullan kallis -taulun. Paperipussi, tarranauhaa ja vanha vaaleanpunainen kehys. Tälle sanomalle oli nyt tilaus. Myllertäköön muualla miten vaan, mutta koti on kullan arvoinen turvapaikka!
Kevättä ilmassa, selävästi, vaikka tämän kylän ainoat lumet on varmaan tässä pihassa. Mutta kukkii sitten varmaan kukat pidempään kuin muilla;)

 

Haastetta kahvikupposen äärellä

Laitetaanpa päiväkahvit tulille tässä uudessa, railakanpunaisessa alepannussa ja vastataan Reetan koti -blogista saamiini kahvikutsuhaasteen kysymyksiin. Kiitoksia Reetta;)

1.Mikä on sisustustyylisi?

Oma tyyli, joka on sekoitus kaikkea, mistä pidän. Jotain sieltä, jotain täältä, sen mukaan mikä omaan silmään tuntuu mukavalta ja kotoisalta... Enempi sielukasta vanhaa, mutta myös jotain uutta. Hyvin usein taidan sanoa, kun löydän jotain mukavaa kotiin, että tämä on hauska!
2.Mihin huoneeseen olet panostanut eniten?

Tällä hetkellä pikkukamariin...
3.Mihin käyttäisit paljon rahaa ilman huonoa omaatuntoa?

Varmaan kesäkukkiin, perennoihin, puuntaimiin;) Puun istuttaminen on aina sellainen juhlava ja hieno hetki. Puun ikä on niin pitkä....
4.Mihin käytät paljon rahaa?

En käytä paljon rahaa mihinkään.
5. Mistä onnesta unelmoit?

Hitaasta elämästä.
6.Mikä olisi mielestäsi huonoin onni?

Lähimmäisten epäonni.
7.Missä asiassa olet tunnollisin?

Töissä.
8.Minkä inhimillisen virheen annat helpoiten anteeksi?

Kaikki ihmimillinen on anteeksiannettavissa. Ilman anteeksiantoa ei ole mielenrauhaa...
9. Mikä on naisen parhain ominaisuus?

Vaikea valinta, niitä on monta, mutta Naiset on esim. solidaarisia toisilleen, silloin kun pitää.
10. Mikä on miehen parhain ominaisuus?

Vaikea valinta, niitä on monta, mutta ihan yleisellä tasolla, Miehet on esim. reiluja työkavereita.

Näin! Olipa hyvät kahvit, suklaaespresso jäätelöllä, nam;)

Haastetta en osaa laittaa eteenpäin, kun en valitettavasti tiedä, kenellä tätä ei olisi ollut. Kiitos Reetta vielä tästä!

Valoisaa maaliskuuta ja mukavia kylvöpuuhia, jos kylvämään innostuitte;)

Yksinkertainen viehättää

Löysin tällaisen kauniin maljakon. Sen simppeli kauneus puhutteli ja muutamalla eurolla se matkusti mukanani maalle. Ajattelin, että tämä konstailemattoman kaunis posliinimaljakko olisi nimenomaan kaunis valkean lavuaarin reunalla kesäkukille. (Teen jo varovaista mielikuvaharjoittelua kukanpoiminnasta;)
Kun hetken kuuklettelin pohjan leimaa, huomasin, että tässä taitaakin olla kyseessä jonkin luokan hitti kenties, Tanskassa ainakin, tämä Lungby vasen (15 cm)... Tunnistatteko, tiedättekö leiman iän?

Micki-siilini tarina

Kerron teille nyt profiilikuvassani esiintyvän Micki-siilin tarinaa.

Kohtasimme Mickin kanssa muinoin antiikkimessuilla ja heti ensitapaamisella päätimme, että hän muuttaa luokseni:) Nämä suloiset siilihahmot ovat saksalaisen Steiff-tehtaan tuotantoa 50-luvulta ja itse Steiffin syntytarinan voit lukea täältä. Siiliperheen jäseniä ovat Mecki (isä), Micki (äiti), Macki (poika) ja Mucki (tytär).

Mickini on ollut aina hyväsydäminen siilirouva ja hän on viihtynyt luonani suloisesti hymyillen:) Olen kuitenkin ajatellut, että hän varmasti kaipaa välillä siiliperhettään...

En tunne tarinaa, miten koko muu perhe on joutunut hänestä aikoinaan erilleen, enkä minäkään ole onnistunut hänen perhettään juuri missään näinä vuosina näkemään.

Elämä on kuitenkin ihmeellistä, sillä aivan sattumalta tapasin nyt sitten hänen poikansa Mackin, eräänä aivan tavallisena arkipäivänä, lähikirpparilla! Oli myös aivan sattumaa, että yleensäkin pysähdyin Macin kohdalle, niin likainen ja vieraan näköinen tämä pikkuinen oli.... Jokin vaisto sai minut kuitenkin pysähtymään. Nostin pikkusiilin käteeni ja pyyhin hyvin varovasti sen likaisia pikkukasvoja paksun pölykerroksen alta. Melkein sydän pysähtyi, kun tajusin kohdanneeni siilirouvan pienokaisen!

Macki oli saapunut kirpputorille venäläisen nukkeseurueen kanssa, jonka mukana se oli jo vuosia elellyt. Vaikka Mackista oli tullut heille vuosien saatossa lähes perheenjäsen, ymmärsivät ne kuitenkin erittäin hyvin, kun kerroin, että tunnen Mackin äidin ja veisin pojan nyt mielelläni hänen luokseen. Haikeina he hyvästelivät Mackin ja jäähyväisten jälkeen läksimme Mackin kanssa rivakasti kassan kautta kotiin. Kassaneiti loi minuun säälivän katseen, kun maksoin iloisena tästä pienestä, pölyisestä otuksesta jopa kaksi euroa!

Ei tarvitse varmaan edes kertoa, mikä riemu siiliäidille poikansa näkemisestä tuli. Ja enpä ole onnellisempaa poikastakaan aivan heti nähnyt. Jouduin melkein silmänurkkiani pyyhkimään, kun katselin, miten hellästi ja lämpimästi siiliäiti poikaansa puhdisteli ja suki;)